Kuvankäsittely

On yleinen väärinkäsitys, että suoraan skannerista tai digitaalikamerasta tallennetut kuvatiedostot olisivat täysin käsittelemättömiä. Laitteisto tekee digitoinnin yhteydessä ja ennen tallentamista jonkin verran kuvankäsittelyä digitaalisiin kuvatiedostoihin, jotta kuvanlaatu paranisi. Tästä syystä monet ajattelevat, ettei kuvatiedostoille pitäisi tehdä mitään skannauksen tai kuvaamisen jälkeisiä säätöjä, jottei niiden kuvanlaatu heikkenisi.

Käytännössä vain harvat (hyvin suunnitellut ja kalibroidut) skannerit ja digitaalikamerat pystyvät tuottamaan kuvatiedostoja, jotka vaativat vain vähän tai eivät lainkaan jälkikäsittelyä.

Täysin käsittelemättömien kuvatiedostojen tallentaminen on suositeltavaa vain, jos ne täyttävät digitoinnin laadun mittareiden ehdot (tarkan sävyjen ja värien toiston, terävyyden, jne.)

Muutoin vähäinen digitoinnin jälkeinen säätö kuvanlaadun optimoimiseksi ja kaikkien kuvien saattamiseksi yhdenmukaiseen esityslaatuun on suositeltavaa. Jos kuvankäsittely tehdään asianmukaisesti, ovat sen hyödyt originaalin eheän toisintamisen kannalta merkityksellisempiä kuin vähäinen tietojen menetys.

Yleistä

Tässä luvussa esitellään kuvankäsittelytoimenpiteitä, jotka ovat usein tarpeellisia ja asianmukaisia. Kuvien esitysmuodon yhdenmukaistamiseen tarvittavan kuvankäsittelyn määrä vaihtelee originaalin, objektityypin, käytettävän digitointilaitteiston ja digitoinnin aikana (skannerin tai kameran asetusten mukaisesti) tapahtuvan kuvankäsittelyn mukaan. Huomioi jälkikäsittelyssä myös tekijänoikeuksien asettamat rajoitukset (esimerkiksi muokkausoikeuden vaikutus kuvan rajaamiseen).

Jälkikäsittelyssä kuitenkin pätee periaate ”vähemmän on enemmän”.

Tavoitteet FADGI-suosituksen mukaisessa tärkeysjärjestyksessä:

1. Laadukas digitointi. Käytä kameran (tai skannerin) säätimiä, targetteja ja analysointiohjelmistoja. Laadunhallinta tehdään targetin arvojen mukaan: älä yritä toistaa kohteen värejä vaan kuvaa niin, että targetti toistuu luotettavasti. Tällöin syntyy mahdollisimman eheitä digitaalisia tallenteita, jotka ovat
   • sävyiltään ja väreiltään riittävän tarkkoja
   • sävyn- ja värintoistoltaan yhdenmukaisia (sekä kuvat että erät keskenään).
2. Värienhallinta. Käytä värienhallintaa laitteiden ja väriavaruuksien välisten erojen kompensoimiseen:
   • Jotta sävyt, värit ja värikylläisyys toistuisivat mahdollisimman totuudenmukaisesti originaaliin verrattuna, käytä digitointilaitteissa mukautettuja profiileja ja muunna kuvat yhteiseen laaja-asteikkoiseen väriavaruuteen (esim. Adobe RGB 1998), jota käytetään työavaruutena kuvan lopullista säätöä varten. Laitteistoihin ja ohjelmistoihin sisäänrakennetuilla yleiskäyttöisillä ICC-väriprofiileilla ei voida saavuttaa eheitä digitaalisia tallenteita
   • Värimuunnoksen voi tehdä digitoinnin aikana tai digitoinnin jälkeisenä säätönä.
3. Skannauksen/kuvaamisen jälkeinen säätö. Käytä sopivia kuvankäsittelytyökaluja seuraavin tavoittein:
   • Lopullisen väritasapainon saavuttaminen ja värivirheiden poistaminen (värikuvat).
   • Halutun sävyjakauman saavuttaminen (harmaasävy- ja värikuvat).
   • Kuvien terävöittäminen originaalien ulkoasua vastaavaksi ja vaihtelujen kompensointi originaalien ja niiden digitaalisten tallenteiden välillä (harmaasävy- ja värikuvat).

Digitoidun objektin arkistotallenteen tulisi dokumentoida originaalin ulkoasu digitointihetkellä. Käsittelemätön arkistotallenne tulisi aina säilyttää. Myös digitoinnin laatua analysoidaan täysin käsittelemättömästä kuvatiedostosta.

Joskus voi olla tarkoituksenmukaista luoda myös käsitelty arkistotallenne. Muun muassa kontrastin ja kirkkauden säätö, alueiden varjostaminen (dodging) ja lisävalottaminen (burning) sekä spottikorjaus (spotting) ovat arkistotallenteille sallittuja kuvankäsittelytoimenpiteitä. Tässäkin tapauksessa tulisi säilyttää myös käsittelemätön arkistotallenne. Myös digitoinnin laatua analysoidaan täysin käsittelemättömästä kuvatiedostosta.

Vältä seuraavia kuvankäsittelytoimenpiteitä arkistotallenteille, joiden tarkoituksena on säilyttää alkuperäisaineiston sisällöllinen ja laadullinen tietosisältö mahdollisimman eheänä:

• värittäminen (colorization)
• värien restaurointi (color restoration)
• digitaalinen täyttö (digital infill)
• liiallinen rajaaminen (cropping)
• liiallinen terävöittäminen (sharpening)
• haalistaminen (de-saturation)
• sumentaminen (blurring)
• originaalin virheiden, kuten pilkkujen, pölyn tai naarmujen, poistaminen
• muu muuntava (transformative) kuvankäsittely.

Joitakin käyttötarkoituksia varten originaali voidaan pyrkiä palauttamaan alkuperäiseen ulkoasuunsa, esimerkiksi korjaamalla värivirheitä tai retusointeja käyttötallenteeseen. Maininta käyttötallenteille tehdystä jatkokäsittelystä tulee mainita metatiedoissa.

Digitoinnin tarkoituksena on tallentaa alkuperäisen aineiston sisältämä informaatio sähköisessä muodossa vastaamaan mahdollisimman tarkasti alkuperäisaineistoa niin, että alkuperäisen aineiston ja digitaalisen tallenteen välillä säilyy laadullinen ja sisällöllinen eheys muuttumattomana. Loppukäyttäjä vastaa käyttötarkoituksen mukaisesta tiedostonkäsittelystä tekijän- ja käyttöoikeuksien asettamissa rajoissa.

On suositeltavaa, että projektidokumentaatioon tai tiedostojen metatietoihin tallennetaan sellaiset digitointimenetelmät, jotka muuttavat originaalin ulkoasua, kuten

• värittäminen (colorization)
• komposiittikuva (composite image)
• kuvien yhteenliittäminen (stitching)
• terävöittäminen (sharpening)
• pseudoväri (false colour)
• rajaaminen (cropping)
• kuvanparannus (enhancement)
• värikylläisyys (saturation)
• kylläisyyden vähentäminen (desaturation, värin muuttaminen harmaasävyksi).

Värikorjaukset ja sävyjen säädöt

Kuvankäsittelyohjelmistot tarjoavat monia työkaluja digitaalisen kuvan värikorjauksiin ja sävyasteikon säätämiseen. Tarkemmat ohjeet näiden toimintojen hyödyntämiseen selostetaan kuvankäsittelyohjelmistojen omissa käyttöoppaissa. On kuitenkin joitakin yleisiä periaatteita, joita tulisi noudattaa.

Pintaoriginaalien digitaaliset tallenteet eivät todennäköisesti vaadi paljoakaan jälkikäsittelyä, jos digitointijärjestelmä on asianmukaisesti kalibroitu ja laatuhallittu.

Jälkikäsittely on tarpeen värillisten ja mustavalkoisten filminegatiivien digitoinnissa. Tällöin sovelletaan alla olevaa ohjetta.

Käytettävissä olevasta laitteistosta ja ohjelmistosta riippuen digitointi ja värikorjaukset on tehtävä mahdollisimman suurella bittisyvyydellä (16-bittinen).

Huom! On aina suositeltavaa säilyttää arkistotallenne, jota ei ole jälkikäsitelty.

Filminegatiivien jälkikäsittelyn yleisiä periaatteita

• Vaikka tavoitteena on tehdä säädöt ohjelmallisten mittausten perusteella, jonkinasteinen subjektiivinen arviointi voi olla tarpeen.
• Kuvia tulee yleensä säätää, jotta valot ja varjot saadaan neutraaleiksi ja sopivan kirkkaiksi ilman yksityiskohtien leikkautumista. Kuvan muissa neutraaleissa väreissä ei saa olla värivirhettä (color cast).
• Vältä digitaaliseen kuvaan kokonaisuudessaan vaikuttavia toimintoja, kuten kirkkauden ja kontrastin säätö. Nämä todennäköisemmin heikentävät kuvainformaatiota, esimerkiksi voimistavat tai leikkaavat sävyjä.
• Käytä toimintoja, jotka ovat tarkemmin hallittavissa ja esittävät muutokset numeraalisina arvoina, esimerkiksi tasot (levels) ja käyrät (curves).
• Älä luota automaattisiin korjaustoimintoihin (auto correct). Useimmat automaattiset värinkorjaustyökalut on suunniteltu värivalokuvia varten ja niissä käytetään oletuksena vakiosävyjä ja värinjakaumaa, jotka eivät todennäköisesti sovellu kulttuuriperintöaineistoille. Tämä pätee erityisesti tekstidokumenttien, karttojen, työpiirustusten, tms. digitointiin.
• Värinkorjaus ja sävyjen säätö voidaan tehdä tarkasti vain työasemalla, jonka kalibroitu näyttö pystyy näyttämään oikean väriavaruuden, ja silloinkin hallituissa olosuhteissa.

Rajaaminen

Objekti tulisi digitoida kokonaisuudessaan ilman rajaamista. Arkistotallenteeseen objektin ympärille tulisi jättää joka sivulle pieni marginaali. Näin varmistutaan siitä, että kaikki tietosisältö säilyy (ml. vauriot tai merkinnät originaalin reunassa, lovikoodit, filmien tyyppimerkinnät, yms.).

Tasoskannerille digitoitava objekti on asetettava siten, että se jää irralleen lasin reunasta.

Jos negatiivin reunassa on olennaista informaatiota, digitoi negatiivi reunoineen. Esimerkiksi laakafilmin lovikoodeja pidetään usein tärkeinä säilyttää.

Tyypilliset filminpitimet (maskit) peittävät pienen osan filmistä, mikä estää negatiivin digitoinnin kokonaisuudessaan. Vaihtoehtoisesti filmin voi digitoida lasilevyjen välissä. Tällöin joudutaan huomioimaan Newtonin renkaiden, pölyn ja muiden artefaktien riski. Digitointi ilman lasia tuottaa yleensä paremman tuloksen ja sitä suositellaan aina kun mahdollista.

Käyttötallenteet voi rajata kuva-alan mukaan (esimerkiksi reunukset, targetit ja apuvälineet rajattu pois).

Julkaisuun tarkoitetut arkisto- ja käyttötallenteet voi olla tarkoituksenmukaista rajata objektin tai kuva-alan mukaan, jolloin digitaaliset aineistot olisivat julkaisuvalmiita ilman erillistä rajaamista.

Huomioi tekijänoikeuksien asettamat rajoitukset (esimerkiksi muokkausoikeuden) vaikutus kuvan rajaamiseen.

Kuvien yhteenliittäminen (stitching)

Usein originaaleja ei ole mahdollista digitoida halutulla resoluutiolla yhdellä otolla. Lisäksi objektiivien resoluutiokyky on rajallinen, kun kuvataan hyvin suuria ja yksityiskohtaisia aineistoja, kuten karttoja.

Jotta suuren originaalin kaikki yksityiskohdat saadaan tallennettua, voi olla tarpeen digitoida se osissa eli kuvata pieni osa originaalista kerrallaan.

Kuvan osien on limityttävä toisiinsa, jotta niiden liittäminen yhteen on mahdollista sisältöä menettämättä. Paras käytäntö on käyttää 20 %:n limitystä.

Kuvatut osat liitetään yhteen jollakin siihen soveltuvalla kuvankäsittelyohjelmistolla.

Jos digitointi tehdään osissa, tiedostot tulisi yhdistää toisiinsa esimerkiksi tiedostonimillä ja metatiedoilla.

Kuvien yhteenliittäminen edellyttää digitointijärjestelmän kaikkien osien vakautta (ml. tasainen valaistus, tarkka liike ja kohdistaminen segmenttien välillä, jatkuva valotus).

Asianmukaisesti toteutettuna tällä tekniikalla luodut komposiittikuvat voivat olla hyvin laadukkaita ja paljastaa originaalin kaikki yksityiskohdat niin, että ne kestävät myös digitaalisen kuvan suurentamista.

Komposiittikuvien resoluutiota rajoittaa vain suurin sallittu tiedostokoko (esim. TIFF 4Gt).